Mulla on vahva aavistus siitä että joululaulut on sanoittanu joku kaltaiseni nainen, joka pyörittää miehiä mielensä mukaan. Miettikää nyt:

"Hei tonttu-ukot hyppikää" ja miehethän hyppii... Soitan vaan sormia napsuttelen ja tontut tanssii. Jopa vilinää vilskettä helinää helskettä... Pienet tiukuset on menneenä vuonna helskyny sängyssäni siinä määrin, että en pysy laskuissa mukana ihan millään.

Dissasin nettimiestä koko päivän. Kahteen ekaan tekstariin vaivauduin vastaan, sen jälkeen lopahti kiinnostus täysin. En mä jaksa kirjottaa, sormilleni on parempaakin käyttöä ku kännykän ruudun täyttö. Mulla on näin viikonloppua vasten näemmä iskeny kyllästys vastakkaiseen sukupuoleen. Italialaiselle en voi millään keinoin ilmoittaa, että aion jättää huomisen väliin. Odotelkoot siellä ala-aulassa hotellissaan jos viitsii, kyllä komea latino seuraa löytää, ei toki kaltaistani, mutta seuraa kuitenkin.

Kielimies lupasi soittaa päivällä eikä soittanut. Jostain mystisestä syystä olen hieman loukkaantunut, vaikka koetankin vakuuttaa itselleni täydellistä tunteettomuutta kyseistä herraa kohtaan. Pitäisi lopettaa vatvominen, lähettää vihaamani tekstari, että suksippa nyt kiireines lopullisesti helvettiin mun ajatuksista, mutta ehkä se ois liian teiniä. Pullamuruja saan silloin tällöin ja niitä edelleen noukin. Mikä siinä on, että mitä kusipäämpi mies, sitä varmemmin mua nappaa. Liian helpot, kivat, romanttiset, huomaavaiset, tavalliset näköiset insinööri-Antit ei herätä mussa mitään. Mitä alkoholisoituneempi, sekopäisempi, rockimpi, hämärämpi ja törkeämpi, sitä varmemmin kökötän jätkän kainalossa. Kannatti opiskella vuosikausia tullakseen vitun hyvännäköiseksi kainaloiseksi jollekin wanna be-bandidokselle, jonka paidassa lukee isolla "loving gang bang!". Herttaista.

Olen suunnitellut luopuvani toistaiseksi facebook-iskemisestä. Ihme paikka, jossa jokainen saakelin säälittävä tursake haluu mua. Saan viestejä niiltä insinööri-Anteilta ja rekkamies-Mikoilta. Olen vaan niin jumalaisen kaunis, sexy, magee, ihana... Just just... kertokaa nyt hyvät miehet jotain mitä mä en tiedä.

Ehkä kuitenkin tapaan edes kerran lihavan Jaakon. Jaakko on suloinen, lähes surusilmäinen, ylipainoinen paikkakuntalainen mies, jonka yltiömäinen romanttisuus on jollain äidillisellä tasolla kovin suloista. Tokihan mä pilaan tämänkin jätkän herttaisuuden ihan vaan olemalla oma itseni, mutta jostain syystä säälin Jaakkoa siinä määrin, että saattaisin hyvinkin lähteä Jaakon seuralaiseksi johonkin bileisiin. Jaakon facebook kaverialbumista näkee kuinka kusipäisiä miehiä Jaakolla on ystävinä. Jaakolle ei siinä seurueessa voi naista irrota baarissa millään. Joskus musta on kiva ravistella maailmankaikkeutta. Siksi liimautuisin seuralaisena Jaakon kylkeen bileissä ylistäen sitä loistavaksi rakastajaksi ja ulkonäköään jumalaiseksi. Olen taitava valehtelija jos niin haluan. Tekisin tämän kaiken, jotta Jaakolle tulisi kiva joulumieli ja Jaakon kusipäisen näköiset kaverit olisivat kateellisia ja supisisivat ihmetyksestä. Olisin siis jopa altruistisen kiva. Tarkoittaako tällaisen suunnittelu, että musta, kaikkien kusipäiden kuninkaasta, alkaa löytyä kykyä empatiaan. Pelottavaa... Kaikkia hulluja ajatuksia se viinapiru päähän laittaakin.